Viimeisestä kirjoituksesta on aikaa. Silloin olimme juuri vasta matkalla tänne uuteen kaupunkiin, joka nyt on ollut kotimme jo 8 kuukauden ajan. Pitkästä aikaa tuli sellainen olo, että haluan tänne pieneen blogiini jotakin kirjoittaa ja muistoiksi tallettaa.
Loppuvuosi 2018 sujui ihmeellisen hyvin. Kesän tein rankkaa ja antoisaa kolmivuorotyötä. Siellä sain tehdä ihanaa työtä mukavien työkavereiden kanssa, mutta tähän hetkeen vuorotyö toi liikaa epämiellyttäviä puolia, jonka vuoksi sen aika ei ole nyt sen enempää. Sain päivätöitä niitä varsinaisesti hakematta, ja on ollut ihanaa palata säännölliseen työaikaan ja vapaisiin viikonloppuihin (asioita, joita usein osaa arvostaa vasta kun niitä ei ole). Työt ovat olleet myös mukavia ja erikoisen mukavaa on se, että niihin on päässyt nyt paremmin sisälle eikä kaikki ajatukset täyty uusista asioista ja niiden hallitsemisesta. Vuoden 2019 alun erikoismaininnan saa ehdottomasti se, että pystyin aloittamaan joustavan hoitovapaan, jolla saatiin kuopuksen kanssa 1 arkivapaa viikkoon ja kerran muutoinkin rauhallisempi aamu ja päivä kaikkien osalta.
Lapsille järjestyi hoitopaikat ja esikoinen viihtyy eskarissaan. Yksi suurimmista voitoista oli se, että pitkän kotikesän jälkeen puolisoni sai oikeastaan heti töitä, kun niitä alkoi hakemaan ja työt ovat vielä mieluisia! Onhan se melkoinen voitto kaikin puolin, ellen sanoisi. Pienimmänkin hoidonaloitus on sujunut kohtuullisesti, vaikka paljon on nuorin sairastanut ja itseäni on usein meinannut jo ahdistaa tiuhaan töistä pois oleminen, mutta tämänkin yritän ottaa kasvunpaikkana. Nyt on näin ja aikansa kutakin. Toivottavasti jatkossa kaikki virukset eivät iskisi ihan niin palavalla tahdilla kuin nyt on ollut.
Summanmutikassa ja täysin aluetta tuntematta uusi asuinalueemme, kaupunkimme ja kotimme ovat aivan ihania. Tämähän olisi voinut mennä miten vain, mutta nyt sattui erinomaisesti.
Kotihoodeilla tammikuussa 2019.
Vuodelle 2019 on paljon toiveita ja tavoitteita ja vuotta onkin vielä hyvin jäljellä. Kaikki on kuitenkaan pohjimmiltaan nyt melko hyvin, ja se on ihanaa kokea. Toivottavasti näin on myös sinulla. ♥️
Vuosi sitten eilen, jäin äitiyslomalle kolmatta kertaa. Tuosta päivästä kuluikin vain pari viikkoa siihen, että kuopus syntyi, mutta se onkin ihan toinen juttu.
Vuodessa on tapahtunut valtavasti, ja samalla tuntuu, ettei juuri mitään sen erikoisempaa. Ehkäpä vauhtisokeus uhkaa vaivata mieltäni. 😊 Olemme kuitenkin saaneet perheeseen kolmannen lapsen, vietimme kylmän kesän Suomessa, möimme lähes kaiken omaisuutemme syksyllä ja asuimme kuukauden mummolassa ennen muuttoa maailman toiselle puolelle. Selvisimme lasten kanssa nelistään pitkistä lennoista ja totuttelimme hikisen kuumaan eloon sub-tropiikissa. Paahduimme kuuman ja kostean kesän yli, ja isommat lapset erityisesti eivät juurikaan kuumasta koko aikana valitelleet. Nautimme turkoosista ja lämpimästä merivedestä kymmeniä, ellei satoja uintikertoja ja söimme (kaupingissa asuessamme) lukuisia jäätelöitä. Olimme puoli vuotta melko terveinä, minä olinkin ainoa joka kuumeili infektoituneen jalkani kanssa. Kotisaarella arki oli leppoista ja työteliästä ja sukulaisten täyttämää. Ja nyt olemme ehtineet palata takaisin Suomeenkin ja totutelleet muutaman jetlagisen päivän ulkovaatteisiin, kenkiin ja valoisiin iltoihin.
Näitä maisemia on jo ikävä.
Tänään olemme istuneet autossa, ja matkanneet kohti uutta kotiamme täysin uuteen kaupunkiin. Täällä sitä nyt ollaan ja uusia nurkkia ihmetellään.
Vuosi on lyhyt mutta samalla pitkä aika. Monta mullistusta on tähän vuoteen mahtunut, ja seuraavan soisi olevan vaikka vähän rauhallisempikin. 😊 Katsotaan mitä tuleman pitää, jälleen toivon rohkeutta ja terveyttä tuleviin päiviin.
Herään aamuisin pinkin hyttysverkon alta, herätyskellona toimii pihalla kulkeva kukko (tai lapsi 2 tai lapsi 3.). Ensimmäiset kiekumiset kuuluu noin klo 4 kun on vielä pimeää, viiden jälkeen kiekuva joukko laajenee auringon noustessa, ja ennen kuutta olemme 99% varmasti jo ylhäällä ja kukotkin ovat jo rauhoittuneet.
Juomme aamukahvit ja syömme leipää ja hedelmiä ulkoterassilla. Talo, missä asumme on pieni eikä siellä kyllä muuta tehdä kuin nukuta. Meidän pieni keittiömmekin on terassilla, jossa on sementtilattia ja katto. Isompia lapsia näkyy aamupalan jälkeen aina vain vilauksittain, pääasiassa he juoksevat ja leikkivät pitkin pihoja naapurissa asuvien serkkujen kanssa. Isoimman englanti on vallan puhjennut kukkaan, ja kommunikaatio-ongelmia ei juuri ole ollut, vaikka kieliä on ilmoilla useampiakin.
Usein aamupalan jälkeen tiskaan ulkona muoviastiassa astiat kyykkien. Vesi tulee pihalle, joten siellä tiskataan missä se helpoiten sujuu. Tiskaan kyllä joka syömisen jälkeen, ettei homma mene mahdottomaksi.
Vähintään joka toinen päivä on myös pyykättävä. Lapset ovat korvia myöten likaisia ja tomuisia iltaan menessä ja ne vaatteet, jotka eivät jo kaupungissa tahrautunet ovat nyt viimeistään erisorttisten ikitahrojen peittämät. Vaatteet pesen kahdessa sangossa, pesulaudan ja harjan kanssa pienellä jakkaralla istuen. Yritän päästä aloittamaan pyykkäämisen ennen 7, jotta kerkeäisin ennen kuin paahdun auringonpaisteessa. Vaikka täällä pyykit pestäänkin käsin, on se edelleen lempparein kotitöistä. Lakanoiden ja pyyhkeiden pesu käsin on työlästä, ja siitä voisin luopua, mutta vaatteiden pesu on mukavaa ja pidän siitä, että työn tuloksen näkee (jos se on näkyäkseen) heti. 😊 Pyykin ripustaminen aurinkoon on myös ihanaa, tuulen suhistessa kookosplantaasilla.
Ruokaa laitetaan aina kun aika on, ja sementtilattiaa saisi lakaista vaikka jatkuvasti, ilman sen kummempaa tulosta.
Tunteja päivästä kuluu myös nuorimmaisen kantamiseen. Hän on melkoinen vierastaja, ja suvulla täällä on ollut sen kanssa ihmetys jos toinenkin. Lähes päivittäin joku sukulaisista nappaa pienen, ja lähtee häntä viemään kauemmas tai lähemmäs, mutta tulevat kyllä pian takaisin kun huuto vain yltyy. Mielelläni minä häntä antaisin toisillekin syliteltäväksi, mutta tilanne on mikä on. Olen minä jonkun kerran jo perään huutanut kun kuulen, että pieni siellä itkee, ja nyt osaavat jo itsekin nopeasti hänet takaisin minulle tuoda. Minun sylistäni hän on vekkuli velmuilija, joka nauraa ja naurattaa kaikkia, mutta ilme kyllä muuttuu heti kun häntä lähestyy liian lähelle. Aika velikulta. 😊
Illalla kuuden jälkeen lapset ovat aivan poikki kaiken leikkimisen ja juoksemisen jälkeen, ja suihkun ja ruoan jälkeen nukahtavat aivan hetkessä. Mekin olemme unilla yleensä jo viimeistään yhdeksän aikaan illalla, ja aamu alkaa taas kukonlauluun.
Illan pinkki hetki
Elämä on täällä hyvin yksinkertaista, rauhallista ja ihanaa. On outoa, että parin viikon päästä olemme takaisin Suomessa, joka tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta tämänhetkiseen verrattuna. Mutta pikkuhiljaa mieli alkaa kääntyä työtätekevän arkea kohden, ja ei ole yhtään huono juttu sekään. 😊
Morjens, tässähän on joku blogikin joskus ollut! Pahoitteluni hiljaisuudesta, aika kirjoitteluun on ollut melko lailla kortilla viime viikot. 😊
Hibiscus kukkii
Olemme täällä vietelleet ihania ja samalla kiireisempiä päiviä. Meillä on ollut täällä tärkeitä vieraita Suomesta kylässä, ja olemme humputelleet pitkin kyliä huomattavasti normaalia enemmän. 😊 Sukumme ovat päässeet vuosikymmenen jälkeen vihdoinkin tapaamaan, noin niinkuin pääpiirteittäin, ja se on kyllä arvossa arvaamattomassa! Niin kauan on näistä viikoista, tapaamisista ja lomasta puhuttu ja on ollut aivan ihanaa, että nämä haaveet ja unelmat konkretisoituivat vihdoinkin. Tänään saattelimme Suomidelegaation takaisin lentokentälle ja (pitkälle) kotimatkalle, ja otamme muutaman päivän itsekin vähän rennommin.
😍
No, ei tässä kauaa laakereilla lepäillä kumminkaan! Lähdemme heti ensiviikon alussa sukumme kotisaarelle viimeiseksi kuukaudeksi, ennen paluuta Suomeen. Siellä odottaa suuri suku ja monenlaista touhua, joten ajanvietto-ongelmia on tuskin sielläkään. 😊
Tämän paikan kauneutta on melko vaikea ylittää
Ajankulun ihmettely on mielestäni melko turhaa touhua, mutta kertakaikkiaan se on nyt joutunut niin ripeästi, ettei perässä meinaa pysyä. 😁
Erään illan valoshow
Olen vain niin kiitollinen, että näissä maisemissa olemme saaneet elää nyt viimeiset kuukaudet, ja saimme esitellä kotiamme myös kotimaan vahvistuksille. ❤
Ihan vasta, tammikuun alussa katselin vuotta 2017 taaksepäin. Kirjoitin silloin, että tavoitteena vuodelle 2018 olisi muunmuassa; ”…uusien mahdollisuuksien rohkean vastaanottamisen.” Nyt eletään vasta helmikuun loppua, ja aika paljon on jo ehtinyt tapahtua.
Elämän kierto on kyllä niin merkillistä. Vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan, mistä tilanteesta itsemme löydämmekään. Meillä on ollut täällä sellainen bubbling under-tilanne, ja sen seurauksena olemme palaamassa koko konkkaronkka Suomeen hieman keväämmällä! Koska ilmeisesti elämä olisi muuten liian ”tavallista” palaamme kyllä Suomeen, mutta meille täysin vieraaseen ja uuteen kaupunkiin, josta emme tunne vielä ketään. Lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon, ja samalla tuntuu kuitenkin rauhalliselta ja hyvältä. Meidän aika ei ole vielä jäädä tänne pysyvästi.
Uusia mahdollisuuksia kohti olen, ja olemme rohkeasti kulkeneet. Sain itselleni kesäksi töitä aivan uudesta työyhteisöstä, ja olen todella kiitollinen ja innossani tästä mahdollisuudesta. Monta palasta palapelistä hakee vielä sijaansa, mutta uskon että ne loksahtavat paikoilleen kuten tarkotus on. 😊
Kaduttaako, että lähdimme tänne viime syksynä? Ei sekuntiakaan. Näinä kuukausina on meille perheenä selkeytyneet meidän tavoitteet, toiveet ja unelmat joita kohti kulkea. Niin paljon prosessoitavaa on alitajunnassa edelleen, että eiköhän siitä joksikin toviksi riitä pureksittavaa ihan näine hyvineen. 😅
No, paluu tulee ajallaan. Ja sen aika ei ole aivan vielä. Nautimme näistä päivistä kuten tähänkin saakka, ja onhan meille tulossa Suomi-vieraitakin pian, joita jo kovasti odotellaan. 😊
Minulla on yksi ihana ystävä, joka aina säännöllisesti kyselee uusien blogijuttujen perään. On taas ollut ehkä liikaakin mielen päällä, että jotain olisi saanut soperettua tännekin,mutta yleisön pyynnöstä sitä keksii vaikka väkisin. Eli ole hyvä Anne. 😊 Ja tämä on kyllä mielessäni ollut asia jo hyvän tovin, joten ei nyt onneksi ihan väkisin tarvinnut ruustaaman ruveta!
Alkuun disclaimer: En kuvittele olevani expertti elintaso/tulo/verotusasioissa/kehitysyhteistyössä. Nämä ovat vain omia ajatuksiani monimutkaisiin asioihin, joihin törmään päivittäin.
Kun asuu yhdestä maailman ”vähiten kehittyneessä maassa” YK:n mukaan, niin onhan se vallan päivänselvää että elintaso on hieman erilainen, kuin mitä se Suomessa oli. Suomessa on ollut ilmoilla puhetta luksusnarinasta, ja ainakin Maaret Kallio siitä osuvasti vastikään kirjoitti. ”.. tavallinen arkipäivä on jo osa suurta, sanatonta unelmaa,jonka harva tässä maailmassa saavuttaa”.
Täällä tämä lyö kasvoille tavalla jos toisella. Elämme maassa, jossa vastikään saatiin minimipalkka nostettua n. 1,5€/h. Tästä tulee minimikuukausiansioksi n. 242€/kk. Tämä on siis minimi, onhan täällä paljon työtä tekeviä jotka saavat moninkertaisesti tähän verrattuna, mutta valtava määrä on myös heitä, jotka tällä yrittävät tulla toimeen. Työttömyyttä on myös täällä paljon, ja täällä kaupungissa se hyvin näkyy. Minkäänlaista sosiaaliturvaa ei ole, ja (minimaalisessa) infrastruktuurissa olisi huomattavasti parantamisen varaa. Tästä tulisikin muuten mieleeni paljonkin sanottavaa, sillä ainoa vero täällä on arvonlisävero, jonka parin prosenttiyksikön taannoinen nosto sai kansan kuohumaan tyytymättömyyttä. Parin prosenttiyksikön noston ei oikeastaan juuri pitäisi näkyä tuotteen hinnassa, mutta koska täällä ei tämän noston käyttöönpanoa seurattu mitenkään, niin kävihän siinä niin, että (jotkut) liikkeet nostivat hintojaan ihan kuten halusivat. Itselleni on vaikeuksia ymmärtää, miten ihmeessä maa voi koskaan kehittyä jos veroja ei makseta ja niitä käytetä hyödyksi, mutta se on aivan liian monimutkainen asia tässä pohdittavaksi. Ymmärrän kyllä paikallisten tyytymättömyyden arvonlisäveron nostosta, koska se vaikuttaa heidän maksukykyynsä suoraan. He eivät ole koskaan maksaneet veroja tuloistaan, eivätkä koskaan ole asuneet maassa, jossa verohyödyin on maata saatu kehitettyä. Kauas voi olla hyvin vaikea (ellei mahdotonta) nähdä, tässäkin asiassa.
Nyt ajauduin jo hieman sivuraiteille. 😊 Tarkoitukseni oli kertoa elintasoeroista meidän perheen kohdalla, eikä alkaa pohtia koko maan poliittista tilannetta, koska en koe olevani siihen kumminkaan mikään asiantuntija. 😉
No, eroja löytyy jos jonkinlaisia. Eläminen täällä on kovin kallista. (En läheskään aina ymmärrä, miten täällä ihmiset tulevat minimitulolla edes toimeen..). Kadut ja tienvarret ovat täynnä roskia, ja tähänkin on varmasti monia syitä. Täällä kaupunki kerää roskat, jotka on laitettu oikeanlaisiin, kaupungin roskapusseihin. Näitä voi ostaa kaupasta melko huokeaan hintaan, mutta ehkä sekin on liikaa. Roskat kerätään ainakin tästä meidän tieltä kolme kertaa viikossa, ja välillä tuoksut ovat melkosia kun tropiikin kuumassa roskat mätänevät jopa viikkoja, jos niitä ei ole oikeanlaisiin roskapusseihin laitettu. Mitään roskasäiliöitä ei ole, vaan roskat odottelevat pusseissaan keräilyä.
Kaikki tuodut tuotteet ovat todella hinnoissaan, ja tämän takia me emme käytä esimerkiksi oikeastaan ollenkaan maitotuotteita. Kyllä on rahkaa ja jogurttia ikävä. Täällä on 1 ruokatavaraketju, josta ruokaa saa + aina jotain kiinakaupoista. Täällä esimerkiksi 50gr perus juustoa maksaa yli 2€, joten ei tule juustoa ostettua kuin vain pizzaan, jota tehdään ehkä kerran kuussa. Juusto päälle maksaa enempi kuin kaikki muut aineet yhteensä. 😂 Vihannekset ja hedelmät ostetaan marketista suoraan myyjiltä, ja ne vaihtelevat kauden ja saatavuuden mukaan. Näistäkin välillä pyydetään melkosia hintoja, vaikka mieluumin suoraan heiltä ostankin, koska se raha menee suoraan paikallisten viljelijöiden taskuun.
Melonikaupoilla.
Asumme vuokra-asunnossa, joka on kalustettu. Hinta on paikalliseen tasoon kallis, mutta meillä on mm. pyykinpesukone, jota varmaan yli 90% paikallisista ei ole koskaan nähnytkään. Kyllä se arkea helpottaa kovasti, vaikka kone pesee vain max 15min kerrallaan ja pelkällä kylmällä vedellä. Voin kuitenkin teoreettisesti kuvitella vaatteiden tulevan jokseenkin puhtaimmiksi, ja välttelen katsomista ikitahroihin päin. Mutta meillä on a) pesukone b) vesi, joka tulee sisälle saakka. Näin ollen olemme huomattavan onnellisessa asemassa, ja en jaksa luksusnarista siitä, että lämmintä vettä ei tule (paitsi noin minuutin ajan päivällä kun ja jos aurinko on mukavasti lämmittänyt putkia).
Hmm, melkoinen oli silta elintasoeroista luksusnarinaan. Menköön nyt tämän kerran. 😊 En ollenkaan vähättele arjen rankkuuta ja hankaluuksia Suomessa, en myöskään täällä. Joka maassa ja paikassa on omat haasteensa. Kun elää aika vähän parissa, niin koen kyllä oppineeni taas arvostamaan entistä enemmän sitä, mitä meillä on.
Ollessani nuorempana töissä Stockmannilla, muistan erään kaupungilla tunnetun vanhemman rouvan viisauden sanat: ”Kaikki tuntevat apinan, mutta apina ei tunne ketään”.
Voin samaistua tähän ilmaisuun kyllä erinomaisen hyvin. Missä tahansa karavaanimme täällä kulkeekaan, saamme kuulla erinäisiä kommentteja aiheesta. En todellakaan ole ainoa vaaleaihoinen täällä (onneksi!) , mutta ilmeisesti tarpeeksi merkillinen kuitenkin, jotta siitä kannattaa jutustella. On minustakin lapsemme mainioita tapauksia, ja joka reissulla vähintään kerran joku muukin sanoo heidän olevan: ”nice wei”.
Tämä maa on varsin vauvaystävällinen ja vauva repussa saan aina aikaan ihastuneita huokauksia. Rattailla me ei päästäkään juuri pihaa pidemmälle, joten lihaksia reenaten saan vauvaa mukanani kannella. Kerran postissa asioidessa kuopus oli jo kovasti väsynyt ja itkuinen, ja tuolloin postineidit joukolla huokailivat; ” sori, sori, sori sapos Missis i gat wan hausgel i stap wetem bebe”. Eli kotityttö olisi pitänyt minullakin olla vauvaa hoitamassa kotona, mikä täällä on paikallinen tapa. No, ei meillä kotityttöä ole joten vauva kulkee jatkossakin mukana. Surkuttelu tässä tilanteessa ei kuitenkaan johtunut vauvan itkusta ja hänen ahdingostaan, vaan siitä että minun ”piti”” häntä kantaa. 😂 Vauvarakkaus tulee ilmi esimerkiksi niin, että jos kuopus on hereillä esim. ravintolassa niin ei ole kerta eikä kaksi kun tarjoilijat ovat hänet napanneet ja kiikuttaneet pussailtavaksi ja halittavaksi. Eipä kyllä, onhan hän varsin suloinen tapaus. 😊 Vauvamme on myös: ”fatfat gud” joka on paikallinen hellyttelyilmaus sopivan pyöryköille ihmislapsille. Olen itse saanut myös lukemattomia kommentteja siitä, että: ”Missis hemi fatfat nice” joka ei tälläiseen suomalaiseen mieleen tunnu niin kovin imartelevalta kommentilta, vaikka se sellaiseksi tarkoitetaan. 😅
Ja mitä apinohin tulee, joudun hyvin usein tilanteisiin jossa minut ja meidät kyllä tunnetaan, mutta minulla ei ole aavistustakaan kenelle puhumme. Yritän sitten myöhemmin tiedustella mieheltäni kuka kyseessä oleva kummin-serkun-kaiman-isän-lähisukulainen oli kyseessä. Ja niitähän kuulkaas riittää! 😂 Apina poikineen. Kuva täältä: https://www.google.com/amp/s/www.pinterest.com/amp/pin/87327680254296322/
Tänä aamuna heräsin sateen ropinaan katollamme (en siis herännyt vauvan touhuihin klo 05.00 kuten muutoin pääasiassa jokainen muu aamu). Sateen tuomassa viileydessä on jotakin ihanaa taikaa, ja oli ihana herätä niin, ettei hiki tippaisut nenänpäästä heti aamusta lähtien. Sade saa pölyisen tiemme tomut hieman laskeutumaan, ja toivon että pari päivää sisälläkin olisi hieman pölyttömämpää aikaa. Meillä on sisällä ihan jatkuvasti kunnon tomukerros vaikka kuinka täällä pölyjä pyyhkisi ja puunaisi, joten olenkin sopeutunut siivoamaan vain, kun hermot jo oikeasti menevät (ja henki ei meinaa enää kulkea). Täällä olisi kyllä hankala elää siivousneurootikkona. 😉
Sadevesiämpäri täyttyy
Välillä sataa niin, että pelottaa katon antavan periksi. Sitten sade lakkaa kunnes uusi, voimakas kuuro alkaa rummuttaa peltikattoa. Alkuvuoden päivät (ja yöt) ovat olleet todella kuumia, joten viileämpi päivä tähän väliin on vallan tervetullut. Ja onhan tämä viileämpää, nytkin vain +27 astetta ennen klo 9 aamulla. 😂
Nyt jatkan tästä päivän hommiin, ensin vuorossa ainakin tiskausta ja mitähän glamouria sitä sitten keksisi. Saatiin Suomesta ihana joulupaketti vihdoinkin perille saakka, ja kunnon tiskiharjalla on oikeastaan ihan kivaakin hoitaa tiskihommat kuntoon. 😊 Lapset puuhailevat intona uusien tehtäväkirjojensa parissa, joten taidan laittaa Spotifyn päälle ja aloittaa glamöröösin päiväni paratiisissa.😊
Monissa lukemissani blogeissa on näin vuodenvaihteessa kirjoiteltu ja summailtu kulunutta vuotta yhteen. Ajattelin minäkin kantaa nyt korteni kekoon, ja katsella tätä raskasta, rakasta vuotta taaksepäin. Kysymykset bongasin kivasta Saran Housefive-blogista, jossa hän kirjoittelee ulkosuomalaisen elosta Irlannissa. 🙂
1. Mitä sellaistateit viimeksi kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
Aika montakin uutta juttua tuli tehtyä tänä vuonna, mutta onnistuin esimerkiksi matkustamaan yksin kolmen lapsen kanssa maapallon toiselle laidalle. Ja pääsin ensimmäistä kertaa työpaikan kustantamaan koulutukseen. 😊
2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutena vuotena tekemäsi lupaukset?
Suuria lupauksia en tälle vuodelle tehnyt. Tavoitteena oli pärjätä, ja sitä olemme tehneet. 😊
3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
Tuli kyllä, tärkeimpänä suloinen kuopuksemme. ❤
4. Menetitkö ketään läheistäsi?
En onneksi.
Maaliskuussa alkoi valo voittaa, ja kevään ensimmäiset neilikat olivat kauniita.
5.Missä maissa vierailit? Australiassa vietimme muutaman ihanan lomapäivän koko perheenä, ennen tänne asettumista.
6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et viimeksi kuluneen vuoden aikana saanut?
Haluaisin viettää sellaisen koko perheen all-inclusive loman, jolloin ei todellakaan tarvitsisi huolehtia ruoanlaitosta eikä siivouksesta. Ihanat perhekuvat olisivat myös toiveena. Kaikenkaikkiaan toivoisin myös selkeyttä asiaan kuin asiaan.
7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?
Kuopuksen syntymäpäivä luonnollisesti, sekä myös matkalle lähtemisen päivä.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
Kaikenkaikkinen pärjääminen ja myös se matkustus tänne. Kolmannen lapsen saaminen on myös saavutus, vaikka en koe että olemme hänet ’ansainneet’, vaan toivoneet ja lahjaksi saaneet.
9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
Hmm, tämä onkin vaikeampi kysymys. Alkuvuoden raskausajan selkävaivat saivat minut sairaslomalle, joka oli suuri pettymys itselleni.
10. Sairastitko tai loukkaannuitko?
Selkä vaivasi alkuvuoden melkolailla, ja epämääräistä kurkkukipua oli monta kuukautta. Sittemmin olen pysynyt aika terveenä, mitä nyt täällä on ollut pieni nuha.
Kesä kului pitkälti näihin töppösiin tutustuessa.
11. Mikä oli paras ostoksesi?
Lennot tänne. 😊
12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
Hyi, en edes haluasi miettiä sitä tilannetta, koska saan tästä edelleen itselleni sellaisen kamalan tunteen mahanpohjaan. Mutta tullimiehen äärimmäisen typerä ja mielestäni ilkeä käytös pöyristytti kun aloitimme matkan Helsinki-Vantaalla. Olin yksin kolmen lapsen kanssa, kello todella paljon yli nukkumaanmenoajan, ja tämä tullisetä kehoitti kaveriaankin katsomaan meidät nähdessään; ”katoppa, voi helv.. mikä delegaatio”. Onneksi isommat eivät ymmärtäneet miehen jutuista sen ihmeempiä ja pääsimme tästä tilanteesta etenemään. Lapset käyttivät todella hyvin, mutta vielä lopuksi, kun olimme lähdössä ja siinä meni aikansa (meillä oli aika tavalla tavaraa, liikaa), muistutti tämä ilontuoja: ”voisittekste nyt vaan kuule mennä siitä, kun täällä ois muitakin tulijoita..”. Tämä oli oikeasti ainoa inhottava kohtaaminen koko matkalla, ja sekin tapahtui ennen kuin olimme päässeet Suomesta mihinkään. Kylmät väreet kulkevat aina, kun mietin tuota tilannetta. Että hyvä Suomi ja asiakaspalvelu ja niin edelleen. 😏
13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Lentolippuihin ja vuokraan ja ihan ruokaan.
14. Mistä ihan todella, todella innostuit?Tänne tulemisesta. 🌴 Ja kaikki lasten uudet taidot jaksavat ihastuttaa, ja toivon että niin on aina.
Lokakuussa kuljettiin kangasmetsissä
15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?
Juha Tapion rakastettu.
16. Viime kauteen verrattuna, oletko:
I. onnellisempi vai onnettomampi:
Onnellisempi.
ii. laihempi vai lihavampi:
En kyllä yhtään tiedä, kun meillä ei ole vaakaa.
iii. Rikkaampi vai köyhempi:
Köyhempi, mutta enpä kyllä aiemminkaan ole ollut varakas.
17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Lukenut kirjoja.
18.Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Ollut puhelin kädessä.
19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?
Juhannuksena juhlittiin keskimmäisen synttäreitä grillijuhlilla. Jouluna oltiin ensimmästä kertaa vain oman perheen kesken.
20. Rakastuitko kauden aikana?
Tuoreimpaan tapaukseen oikein hullunlailla. ❤
21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?
En kyllä ihan valtavasti katsellut telkkaria Suomessa ja täällä sitä ei ole. Lasten kanssa katsottiin UK:n X-factoria. Ja syksyllä ennen tänne lähtöä katsoin Greyn Anatomiaa.
22. Vihaatko mitään tai ketään jota et vihannut tähän aikaan viime vuonna?
Enpä kyllä. Tuhatjalkaisia voisin kyllä sanoa vihaavani.
23. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää oli ihana.
24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
En tainnut löytää mitään uutta liiemmin. Kun hoksasin hommata F-securen freedomen, Spotifyn mahdollistuminen täällä on saanut taas musiikit kuulumaan talossamme.
25. Mitä halusit ja sait?
Halusimme kolmannen lapsen ja hänet saatiin. Saatiin myös aikaan tämä suuri ja valtava elämänmuutos tänne tulemisesta.
26. Mitä halusit, mutta et saanut?
Lottovoittoa 😂 No ei vaan, hyvin monta juttua on edelleen ”up in the air”, ja jonkinlaista selkeyttä ja vastauksia toivoisin.
27. Mikä oli vuoden paras elokuva?
Oonkohan katsonut yhtään elokuvaa 😂 En ainakaan yhtään uutta.
28. Mitä teit syntymäpäivänäsi, ja paljonko täytit?
En kyllä oikeasti muista, mitä synttäripäivänä tein mutta täytin 31.
29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selkeästi paremman ja onnellisemman?
Tämä eletty vuosi on kaikkinensa ollut suuri elämänkoulu, ja uskon että asiat on menneet kuten niiden on kuulunutkin mennä.
30. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?
No en todellakaan ole mikään tyylitaituri, joten en määrittelisi mitenkään. 😂
31. Mikä piti sinut järjissäsi?
Perhe (ydin-ja laajennettu), ystävät, luottamus, usko, toivo ja rakkaus.
32. Ketä julkkista himoitsit eniten?
Nyt tähänkin mulla lyö ihan tyhjää. En ole vissiin tarpeeksi seurannut maailman menoa.😂
Marraskuussa ihailimme Australian yötä
33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikautti sinua eniten?
Kaikki viha-ja vihapuhe ja kuinka se on lisääntynyt surettaa ja kovasti. Turun terroriteko oli myös yksittäinen, järkyttävä tapahtuma.
34. Ketä kaipasit?
Perhettä ja ystäviä.
35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?
Taas sama vastaus, kuopuksemme. 😊
36. Mikä tai kuka yllätti sinut viime vuonna?
Oma sisukkuus yllätti positiivisella tavalla.
37. Mitkä viisi asiaa asetat tavoitteiksesi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia, vaan henkilökohtaisia tavoitteita.
Tavoitteeksi voisin asettaa selkeyden löytymisen, onnellisuuden, rauhan, ilon ja uusien mahdollisuuksien rohkean vastaanottamisen.
Joulukuussa olemme saaneet astella tämmöisiä polkuja.
Kiitos vuosi 2017. Rakas ja raskas. Ihanaa uutta vuotta 2018 juuri sinulle (ja minulle), olkoon se lempeä, rakkauden täyttämä ja unelmia ja haaveita mahdollistava. ❤
Meillä täällä päivät kuluvat jokseenkin mukavasti, ja ajoittain on hankaluuksia löytää aiheita, joista viitsisi vallan tänne kirjoitella. Arki kun on vallan arkea myös toisella puolella maapalloa. Vuosikin lähenee loppuaan ja se saa kyllä minussa aina aikaan lapsellisen innostumisen uudesta ja sen tuomista mahdollisuuksista. 😊
Mutta koska arki on arkea, ja olen pienten ilonaiheiden puolestapuhuja, listaankin nyt tämän päivän top10-ilonaiheet. Koska kyllä se vain on niin, että pienestä se on riemu revittävä tai muuten jää vallan ilman!
Kahdenkeskinen keksi-ja mehuhetki keskimmäisen kanssa. Ihan ilman suurempia syitä.
Kuopuksen istumistönöttely on niin söpöä katseltavaa.
Auringossa kuivuvat lakanat (ja tämä on nopeaa!) ja niiden puhdas tuoksu.
Esikoisen innostunut tehtäväkirjojen puuhaaminen.
Uuden vuoden suunnittelu ja toiveet.
Pötköttely sängyllä, ja mahdollisuudet päikkäreille. Tänään riitti tovin pötköttely.
Tänään ei tarvitse kokkailla.
Viilentävä, mutta lämmin tuuli niskavilloissa.
Mahdollisuus tälläiseen tiiviiseen yhdessäoloon ja eloon.
Kolmikon hetkittäiset leikit yhdessä lattialla ja kuinka pienimmälle hurrataan ihan spontaanisti aika lailla kaikesta.
Täältä sinne 