Sadepäivän aamuna

Tänä aamuna heräsin sateen ropinaan katollamme (en siis herännyt vauvan touhuihin klo 05.00 kuten muutoin pääasiassa jokainen muu aamu). Sateen tuomassa viileydessä on jotakin ihanaa taikaa, ja oli ihana herätä niin, ettei hiki tippaisut nenänpäästä heti aamusta lähtien. Sade saa pölyisen tiemme tomut hieman laskeutumaan, ja toivon että pari päivää sisälläkin olisi hieman pölyttömämpää aikaa. Meillä on sisällä ihan jatkuvasti kunnon tomukerros vaikka kuinka täällä pölyjä pyyhkisi ja puunaisi, joten olenkin sopeutunut siivoamaan vain, kun hermot jo oikeasti menevät (ja henki ei meinaa enää kulkea). Täällä olisi kyllä hankala elää siivousneurootikkona. 😉

Sadevesiämpäri täyttyy

Välillä sataa niin, että pelottaa katon antavan periksi. Sitten sade lakkaa kunnes uusi, voimakas kuuro alkaa rummuttaa peltikattoa. Alkuvuoden päivät (ja yöt) ovat olleet todella kuumia, joten viileämpi päivä tähän väliin on vallan tervetullut. Ja onhan tämä viileämpää, nytkin vain +27 astetta ennen klo 9 aamulla. 😂

 
Nyt jatkan tästä päivän hommiin, ensin vuorossa ainakin tiskausta ja mitähän glamouria sitä sitten keksisi. Saatiin Suomesta ihana joulupaketti vihdoinkin perille saakka, ja kunnon tiskiharjalla on oikeastaan ihan kivaakin hoitaa tiskihommat kuntoon. 😊 Lapset puuhailevat intona uusien tehtäväkirjojensa parissa, joten taidan laittaa Spotifyn päälle ja aloittaa glamöröösin päiväni paratiisissa.😊

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s