Elintasoeroista

Minulla on yksi ihana ystävä, joka aina säännöllisesti kyselee uusien blogijuttujen perään. On taas ollut ehkä liikaakin mielen päällä, että jotain olisi saanut soperettua tännekin,mutta yleisön pyynnöstä sitä keksii vaikka väkisin. Eli ole hyvä Anne. 😊 Ja tämä on kyllä mielessäni ollut asia jo hyvän tovin, joten ei nyt onneksi ihan väkisin tarvinnut ruustaaman ruveta!

Alkuun disclaimer: En kuvittele olevani expertti elintaso/tulo/verotusasioissa/kehitysyhteistyössä. Nämä ovat vain omia ajatuksiani monimutkaisiin asioihin, joihin törmään päivittäin.

Kun asuu yhdestä maailman ”vähiten kehittyneessä maassa” YK:n mukaan, niin onhan se vallan päivänselvää että elintaso on hieman erilainen, kuin mitä se Suomessa oli. Suomessa on ollut ilmoilla puhetta luksusnarinasta, ja ainakin Maaret Kallio siitä osuvasti vastikään kirjoitti. ”.. tavallinen arkipäivä on jo osa suurta, sanatonta unelmaa,jonka harva tässä maailmassa saavuttaa”.

Täällä tämä lyö kasvoille tavalla jos toisella. Elämme maassa, jossa vastikään saatiin minimipalkka nostettua n. 1,5€/h. Tästä tulee minimikuukausiansioksi n. 242€/kk. Tämä on siis minimi, onhan täällä paljon työtä tekeviä jotka saavat moninkertaisesti tähän verrattuna, mutta valtava määrä on myös heitä, jotka tällä yrittävät tulla toimeen. Työttömyyttä on myös täällä paljon, ja täällä kaupungissa se hyvin näkyy. Minkäänlaista sosiaaliturvaa ei ole, ja (minimaalisessa) infrastruktuurissa olisi huomattavasti parantamisen varaa. Tästä tulisikin muuten mieleeni paljonkin sanottavaa, sillä ainoa vero täällä on arvonlisävero, jonka parin prosenttiyksikön taannoinen nosto sai kansan kuohumaan tyytymättömyyttä. Parin prosenttiyksikön noston ei oikeastaan juuri pitäisi näkyä tuotteen hinnassa, mutta koska täällä ei tämän noston käyttöönpanoa seurattu mitenkään, niin kävihän siinä niin, että (jotkut) liikkeet nostivat hintojaan ihan kuten halusivat. Itselleni on vaikeuksia ymmärtää, miten ihmeessä maa voi koskaan kehittyä jos veroja ei makseta ja niitä käytetä hyödyksi, mutta se on aivan liian monimutkainen asia tässä pohdittavaksi. Ymmärrän kyllä paikallisten tyytymättömyyden arvonlisäveron nostosta, koska se vaikuttaa heidän maksukykyynsä suoraan. He eivät ole koskaan maksaneet veroja tuloistaan, eivätkä koskaan ole asuneet maassa, jossa verohyödyin on maata saatu kehitettyä. Kauas voi olla hyvin vaikea (ellei mahdotonta) nähdä, tässäkin asiassa.

Nyt ajauduin jo hieman sivuraiteille. 😊 Tarkoitukseni oli kertoa elintasoeroista meidän perheen kohdalla, eikä alkaa pohtia koko maan poliittista tilannetta, koska en koe olevani siihen kumminkaan mikään asiantuntija. 😉

No, eroja löytyy jos jonkinlaisia. Eläminen täällä on kovin kallista. (En läheskään aina ymmärrä, miten täällä ihmiset tulevat minimitulolla edes toimeen..). Kadut ja tienvarret ovat täynnä roskia, ja tähänkin on varmasti monia syitä. Täällä kaupunki kerää roskat, jotka on laitettu oikeanlaisiin, kaupungin roskapusseihin. Näitä voi ostaa kaupasta melko huokeaan hintaan, mutta ehkä sekin on liikaa. Roskat kerätään ainakin tästä meidän tieltä kolme kertaa viikossa, ja välillä tuoksut ovat melkosia kun tropiikin kuumassa roskat mätänevät jopa viikkoja, jos niitä ei ole oikeanlaisiin roskapusseihin laitettu. Mitään roskasäiliöitä ei ole, vaan roskat odottelevat pusseissaan keräilyä.

Kaikki tuodut tuotteet ovat todella hinnoissaan, ja tämän takia me emme käytä esimerkiksi oikeastaan ollenkaan maitotuotteita. Kyllä on rahkaa ja jogurttia ikävä. Täällä on 1 ruokatavaraketju, josta ruokaa saa + aina jotain kiinakaupoista. Täällä esimerkiksi 50gr perus juustoa maksaa yli 2€, joten ei tule juustoa ostettua kuin vain pizzaan, jota tehdään ehkä kerran kuussa. Juusto päälle maksaa enempi kuin kaikki muut aineet yhteensä. 😂 Vihannekset ja hedelmät ostetaan marketista suoraan myyjiltä, ja ne vaihtelevat kauden ja saatavuuden mukaan. Näistäkin välillä pyydetään melkosia hintoja, vaikka mieluumin suoraan heiltä ostankin, koska se raha menee suoraan paikallisten viljelijöiden taskuun.

Melonikaupoilla.

Asumme vuokra-asunnossa, joka on kalustettu. Hinta on paikalliseen tasoon kallis, mutta meillä on mm. pyykinpesukone, jota varmaan yli 90% paikallisista ei ole koskaan nähnytkään. Kyllä se arkea helpottaa kovasti, vaikka kone pesee vain max 15min kerrallaan ja pelkällä kylmällä vedellä. Voin kuitenkin teoreettisesti kuvitella vaatteiden tulevan jokseenkin puhtaimmiksi, ja välttelen katsomista ikitahroihin päin. Mutta meillä on a) pesukone b) vesi, joka tulee sisälle saakka. Näin ollen olemme huomattavan onnellisessa asemassa, ja en jaksa luksusnarista siitä, että lämmintä vettä ei tule (paitsi noin minuutin ajan päivällä kun ja jos aurinko on mukavasti lämmittänyt putkia).

Hmm, melkoinen oli silta elintasoeroista luksusnarinaan. Menköön nyt tämän kerran. 😊 En ollenkaan vähättele arjen rankkuuta ja hankaluuksia Suomessa, en myöskään täällä. Joka maassa ja paikassa on omat haasteensa. Kun elää aika vähän parissa, niin koen kyllä oppineeni taas arvostamaan entistä enemmän sitä, mitä meillä on.

Missis kaupungilla

Ollessani nuorempana töissä Stockmannilla, muistan erään kaupungilla tunnetun vanhemman rouvan viisauden sanat: ”Kaikki tuntevat apinan, mutta apina ei tunne ketään”.

Voin samaistua tähän ilmaisuun kyllä erinomaisen hyvin. Missä tahansa karavaanimme täällä kulkeekaan, saamme kuulla erinäisiä kommentteja aiheesta. En todellakaan ole ainoa vaaleaihoinen täällä (onneksi!) , mutta ilmeisesti tarpeeksi merkillinen kuitenkin, jotta siitä kannattaa jutustella. On minustakin lapsemme mainioita tapauksia, ja joka reissulla vähintään kerran joku muukin sanoo heidän olevan: ”nice wei”. 

Tämä maa on varsin vauvaystävällinen ja vauva repussa saan aina aikaan ihastuneita huokauksia. Rattailla me ei päästäkään juuri pihaa pidemmälle, joten lihaksia reenaten saan vauvaa mukanani kannella. Kerran postissa asioidessa kuopus oli jo kovasti väsynyt ja itkuinen, ja tuolloin postineidit joukolla huokailivat; ” sori, sori, sori sapos Missis i gat wan hausgel i stap wetem bebe”. Eli kotityttö olisi pitänyt minullakin olla vauvaa hoitamassa kotona, mikä täällä on paikallinen tapa. No, ei meillä kotityttöä ole joten vauva kulkee jatkossakin mukana. Surkuttelu tässä tilanteessa ei kuitenkaan johtunut vauvan itkusta ja hänen ahdingostaan, vaan siitä että minun ”piti”” häntä kantaa. 😂 Vauvarakkaus tulee ilmi esimerkiksi niin, että jos kuopus on hereillä esim. ravintolassa niin ei ole kerta eikä kaksi kun tarjoilijat ovat hänet napanneet ja kiikuttaneet pussailtavaksi ja halittavaksi. Eipä kyllä, onhan hän varsin suloinen tapaus. 😊 Vauvamme on myös: ”fatfat gud” joka on paikallinen hellyttelyilmaus sopivan pyöryköille ihmislapsille. Olen itse saanut myös lukemattomia kommentteja siitä, että: ”Missis hemi fatfat nice” joka ei tälläiseen suomalaiseen mieleen tunnu niin kovin imartelevalta kommentilta, vaikka se sellaiseksi tarkoitetaan. 😅 

Ja mitä apinohin tulee, joudun hyvin usein tilanteisiin jossa minut ja meidät kyllä tunnetaan, mutta minulla ei ole aavistustakaan kenelle puhumme. Yritän sitten myöhemmin tiedustella mieheltäni kuka kyseessä oleva kummin-serkun-kaiman-isän-lähisukulainen oli kyseessä. Ja niitähän kuulkaas riittää! 😂

Apina poikineen. Kuva täältä: https://www.google.com/amp/s/www.pinterest.com/amp/pin/87327680254296322/